Kuka on Olli?
Olen Helsingissä asuva, Sibelius-Akatemialla ja Metropolialla opiskellut musiikin ammattilainen. Olen toiminut myös näyttelijänä Uusi Päivä TV-sarjassa 2014-2015 sekä erilaisissa mainoskuvauksissa. Vuonna 2022 olin mukana Voice of Finlandissa Anna Puun tiimissä.
Keikkapolulle on kertynyt todella erilaisia bändiprojekteja, sooloesityksiä, studiotyötä ja omaa mukavuusaluetta haastavia ja kehittäviä produktioita. Olen löytänyt itseni (no pun intended) muun muassa Intiassa temppeleissä soittamassa improvisoitua meditatiivista musiikkia sekä Yaksha-festivaalilla Coimbatoressa esittämässä perinteistä Intialaista musiikkia. Alkujaan minulla on tausta klassisessa kitarassa, josta olen siirtynyt kevyen musiikin pariin täysin.
Keikoilla parasta on hyvä flow, yhteys yleisöön ja se kun näkee ihmisten nauttivan musiikista. Myös ihmisten tärkeiden hetkien jakaminen esimerkiksi hääseremoniassa laulamalla tuntuu aina tärkeälle. Musiikille vastapainoa antaa jooga- ja meditointirutiini. Lopulta ne kulkevat kuitenkin käsi kädessä.